Mukavia päiviä USA:ssa
Olen taas takaisin arjessa leijailtuani pilvissä Kriteriumviikonlopun ja USA:n matkani ajan. Syksy on tullut kuten sen pitääkin. En muista milloin viimeksi oli näin hieno syksy.
Olin USA:ssa kahdeksan päivää. Herätys seitsemältä aamulla, myytäviin varsoihin tutustumista aamupäivillä, ravit iltapäivillä ja illtaisin vuorossa olivat huutokaupat. Minulle se oli kuin jouluaatto. Katsastin lähes 300 yksivuotiasta ja jonkun verran myös tämän vuoden varsoja. Ostin kolme tammavarsaa. Etsin juuri tammoja, koska orit saavat kovat pakkovoittosummat kun ne alkavat kilpailla Ruotsissa. Aiempien vuosien ostoksia ovat olleet esim Ivy, Newport Springs ja Temple Boko. Tänä vuonna ostin tamman Conway Hallista, Muscles Yankeesta ja Yankee Glidesta. USA:ssa syntyy enemmän ravihevosten varsoja kuin Ruotsissa, ja tämä laajuus näkyy markkinoilla. Jos haluaa verrata näitä maita keskenään, niin väitän, että USA:ssa löytyy 13-15 huippuhevosta sadasta, Ruotsissa 8-10 ja Suomessa 2-3 vastaavasta määrästä ravihevosia. Tällä väittämälläni ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa, se on vain tuntuma, jonka olen asiasta saanut.
Yksi asia USA:ssa on kuitenkin huonommin kuin Pohjolassa. Ravien katsomotilat kaikuvat vieläkin tyhjempinä kuin täällä. Luultavasti mekin olemme menossa samaan suuntaan. Arkiraveissa on aina vain vähemmän yleisöä paikalla. Suurin osa raveissa kävijöistä saapuu paikalle ainoastaan kun on kyseessä suurkilpailut.
Uudet ajat vaativat uutta ajattelua. Pelkäämme, että emme pysty rekrytoimaan uusia hevosenomistajia uusilla menetelmillä. Mitä pelkäämistä siinä on? Täytyy etsiä uusia keinoja. Kelloa ei voi vääntää taaksepäin eivätkä ajat ole samat kuin ennen…

Timo Nurmos.

061021 Mukavia päiviä USA:ssa >>>
061002 Vau! >>>
060924 Jännittävä viikko edessä >>>
060911 Ennen oli kovemmat ajat >>>
060905 Hienoa Patricia! >>>
060828 2000 kilometriä neljässätoista päivässä >>>
060813 Neljä hevosta E3-finaaliin >>>
060731 Töitä kesän lämmössä >>>
060719 Rallia Solvallassa >>>
060627 Kesä, aurinko ja ravit >>>
060614 Mukava viikonloppu Suomessa >>>
060525 Tasainen Elitloppet >>>
060510 Asiat voivat aina tulla paremmiksi >>>
060406 Vahva aloitus kolmevuotiailta >>>
060321 Paras talvi aikoihin >>>
060312 Viesker ei voittanut Järvsöfaksia >>>
060216 Uusi ikäluokka – uudet toivot >>>
060206 Simb Chester ei starttaa >>>
060131 Ligne Droite ja Ebel mukaan peleihin >>>
060123 Ranskalaiset pärjäävät... >>>
060112 Fitunaa koko rahalla >>>
051230 Paras vuosi tähän mennessä >>>
051221 Positiivisia tuulia joulunaikaan >>>
051213 Joulu lähestyy, mutta missä on talvi? >>>
051129 Kaikki kunnia Stig H:lle >>>
051120 Paras ohjastaja >>>
051113 Vaarallinen laji? >>>
050927 Syksyn kohokohta >>>
050824 Opetuslähtöjen aika >>>
050622 Juhannus ja nuoret hevoset >>>
050524 Ensimmäinen Elitloppettini...>>>
050503 Toukokuu on raviväen juhlaa >>>
050411 Pajalan Prinssi >>>
050316 Hyvät sukulinjat lisäävät... >>>
050225 Viikon hiihtoloma häämöttää >>>
050210 Ravit ja tulevaisuus >>>
050126 Doping, eläinsuojelu ja vastuu >>>
050116 Ikävä vuodenavaus 2005 >>>
041110 Mallorca ei ole vain aurinkoa >>>
041025 Ilman kenkiä vai kengillä >>>
040702 Hevosvoimaa >>>
040616 Opetuslähtöjen aika >>>
040608 Gidde Palema oikeutettu voittaja >>>