Asiat voivat aina tulla paremmiksi
Olen viime aikoina lueskellut raviurheilun taulukoita ja tilastoja. Siinä asiassa ei viime aikoina ole paljoa edistystä tapahtunut, taulukot tehdään samalla tavalla kuin ne on aina tehty. Hevosista kerrotaan voitot, toiset ja kolmannet sijoitukset, ennätykset parilla matkalla ja sisäänjuostu palkintosumma. Eipä paljoa muuta. Tänä tietotekniikan aikana pitäisi pystyä tarjoamaan paljon enemmän tietoa raviurheilusta kiinostuneille. Asioita, jotka voisivat kiinnostaa ovat esim. tilasto siitä, miltä radalta hevoset ovat voittaneet, millä kengityksellä ne ovat kilpailleet, millä vauhdilla lähdöt on ajettu, kuinka usein hevonen on saanut keulat tai laukannut kyseiseltä lähtöradalta jne… listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Joskus on parempi olla kuski
ja joskus valmentaja
Toinen asia, jota pidän outona on se, että kuskiliigan tilasto tehdään voittojen perusteella ja valmentajaliiga taas laaditaan sisäänjuostujen palkintojen pohjalta. Otetaan esimerkiksi 500 lähtöä vuodessa ajava kuski ja valmentaja, jolla on 70 hevosta treenissä ja startteja samat 500. Miltä tulos näyttää jos…
- Voittaa 50 lähtöä pienellä radalla ja rahaa ajetaan sisään kaksi miljoonaa kruunua.
- Voittaa kolmekymmentä lähtöä suuremmalla radalla ja rahaa ajetaan sisään neljä miljoonaa kruunua.
- Voittaa neljä suurkilpailua ja saa niistä kahdeksan miljoonaa kruunua.
Kuka tässä tapauksessa on paras? Nykyisen tilastoinnin mukaan parhaiten pärjännyt kuski on ensimmäisen esimerkin kuski ja parhaiten pärjännyt valmentaja on viimeisen esimerkin valmentaja…

Timo Nurmos

060510 Asiat voivat aina tulla paremmiksi >>>
060406 Vahva aloitus kolmevuotiailta >>>
060321 Paras talvi aikoihin >>>
060312 Viesker ei voittanut Järvsöfaksia >>>
060216 Uusi ikäluokka – uudet toivot >>>
060206 Simb Chester ei starttaa >>>
060131 Ligne Droite ja Ebel mukaan peleihin >>>
060123 Ranskalaiset pärjäävät... >>>
060112 Fitunaa koko rahalla >>>
051230 Paras vuosi tähän mennessä >>>
051221 Positiivisia tuulia joulunaikaan >>>
051213 Joulu lähestyy, mutta missä on talvi? >>>
051129 Kaikki kunnia Stig H:lle >>>
051120 Paras ohjastaja >>>
051113 Vaarallinen laji? >>>
050927 Syksyn kohokohta >>>
050824 Opetuslähtöjen aika >>>
050622 Juhannus ja nuoret hevoset >>>
050524 Ensimmäinen Elitloppettini...>>>
050503 Toukokuu on raviväen juhlaa >>>
050411 Pajalan Prinssi >>>
050316 Hyvät sukulinjat lisäävät... >>>
050225 Viikon hiihtoloma häämöttää >>>
050210 Ravit ja tulevaisuus >>>
050126 Doping, eläinsuojelu ja vastuu >>>
050116 Ikävä vuodenavaus 2005 >>>
041110 Mallorca ei ole vain aurinkoa >>>
041025 Ilman kenkiä vai kengillä >>>
040702 Hevosvoimaa >>>
040616 Opetuslähtöjen aika >>>
040608 Gidde Palema oikeutettu voittaja >>>