Fitunaa koko rahalla
Heinäkuussa 2001 aloitin valmennustoiminnan Ruotsissa. Tulin Fitunaan Tukholman eteläpuolelle ja olen siellä valmentanut hevosia siitä lähtien. Fitunan valmennuskeskus on hyvä paikka hevosille ja niiden valmentamiselle. Siellä on pyöreä rata, hiittisuora ja mäkirata, jota olen erityisesti suosinut valmennustoiminnassani. Hevoset ovat viihtyneet siellä mainiosti ja kilpailutuloksetkin ovat koko ajan olleet hyviä. Pari vuotta sitten hevosmäärä lisääntyi tallissamme niin paljon, että kaikki hevoset eivät mahtuneet Fitunaan. Oli pakko etsiä lisätilaa jostakin. Pääsimme vuokralle Sandemariin Dalaröön.
Sandemarissa on ollut valmennuksessa lähes 50 hevosta. Pian asiat muuttuvat. Olen toivonut lisää hevospaikkoja Fitunaan. Peter Karlsson ja Carl-Olof Johansson, Fitunan isännät, ovat päättäneet lisätä kapasiteettia. Fitunaan rakennetaan lisää talleja, aitauksia ja kävelytyskoneita. Maaliskuussa kaiken pitäisi olla valmiina ja saamme käyttöömme niin paljon karsinapaikkoja, että voimme siirtää kaikki hevoset Fitunaan. Tulevaisuus näyttää valoisalta, ja odotan innolla, että saamme toiminnan kootuksi yhteen paikkaan.

Timo Nurmos


060112
Fitunaa koko rahalla >>>
051230 Paras vuosi tähän mennessä >>>
051221 Positiivisia tuulia joulunaikaan >>>
051213 Joulu lähestyy, mutta missä on talvi? >>>
051129 Kaikki kunnia Stig H:lle >>>
051120 Paras ohjastaja >>>
051113 Vaarallinen laji? >>>
050927 Syksyn kohokohta >>>
050824 Opetuslähtöjen aika >>>
050622 Juhannus ja nuoret hevoset >>>
050524 Ensimmäinen Elitloppettini...>>>
050503 Toukokuu on raviväen juhlaa >>>
050411 Pajalan Prinssi >>>
050316 Hyvät sukulinjat lisäävät... >>>
050225 Viikon hiihtoloma häämöttää >>>
050210 Ravit ja tulevaisuus >>>
050126 Doping, eläinsuojelu ja vastuu >>>
050116 Ikävä vuodenavaus 2005 >>>
041110 Mallorca ei ole vain aurinkoa >>>
041025 Ilman kenkiä vai kengillä >>>
040702 Hevosvoimaa >>>
040616 Opetuslähtöjen aika >>>
040608 Gidde Palema oikeutettu voittaja >>>