Opetuslähtöjen aika
Valtaosa tallin 2-vuotiaista alkaa olla valmiina opetuslähtöön. Talleilla Ruotsissa ja Suomessa on yhteensä kolmisenkymmentä 2-vuotiasta. Jotkut hevosista ovat kehittyneet aikaisin ja voivat aloittaa kilpailemisen jo 2-vuotiaana, mutta kaikkien ei tarvitse aloittaa vielä. Oikeastaan en ole oikein kiinnostunut starttaamaan hevosilla niin aikaisin, mutta varhainen kilpailuttaminen on uusi suuntaus ravimaailmassa, eikä ajassa kannata jäädä jälkeen.

Vuosi alkoi hyvin
Tämä vuosi alkoi hyvin, mutta toukokuun alusta tallissamme on ollut infektioita. Tarkastutimme juuri kuusi hevosta ja kahdella niistä oli tulehdusta kurkussa. Belize Southwind, joka kilpaili perjantaina, oli toinen niistä ja se selittää kalpean esityksen viime startissa. Näistä infektioista selviäminen ottaa aina aikansa, mutta nyt ollaan menossa parempaan päin. Kolea kevät ja epävakainen sää on luullakseni ollut suurin syy tähän ongelmaan.

Tulevia hevosia
Tallin seitsämästäkymmenestä hevosesta yli puolet on nuoria hevosia. 2-vuotiaat alkavat kuten äsken mainitsin piakkoin osallistua opetuslähtöihin. 3-vuotiaat treenaavat kovaa ja aloittavat kilpailemisen lähiaikoina. Ensi viikolla Solvallassa debytoi Tornado Sund. Se on hyvä hevonen, jolla on vauhtivaroja. Vanhemmista hevosista erityisesti Air Force, Digiloo ja Deli du Ling ovat hyvässä vireessä. Deli du Ling on voimat tallella jäänyt pussiin kahdessa edellisessä startissa. Prince of North jatkaa vakuuttavasti ja oli todella hyvä viime kerralla voittaessaan ajalla 1.13.3/2140a!

Heijaa Ruotsi!
Seuraan innolla jalkapallon EM-kisoja ja Ruotsin voitto Bulgariasta oli todella vakuuttava. Ruotsilla on hyvä joukkuehenki pelaajien kesken, luulen ja toivon, että se vie joukkueen todella pitkälle. En ole mikään jalkapalloexpertti, mutta veikkaan voittajan löytyvän kolmikosta Ruotsi, Hollanti ja Englanti.

Timo Nurmos

040616 Opetuslähtöjen aika >>>
040608 Gidde Palema oikeutettu voittaja >>>